Avainsana-arkisto: Helena Laatio

Sirkus Finlandia 2

Sirkus Finlandia lähti keväällä 2016 pitkälle kiertueelle juhlistamaan 40-vuotista taivaltaan.  Sirkusperheen äiti Leena Jurvakainen kertoo muistojaan Sirkus Finlandian alkuajoista tähän päivään toimittaja Helena Laation haastattelussa.

Ohjelman ensimmäinen lähetyspäivä 1.5.2016

Kuulijatoive: Hannu Karpon haastattelu vuodelta 2018

Toimittajat Hannu Karpo ja Helena Laatio. Kuva Suvi Heino

Toimittajalegenda Hannu Karpo oli viimeinen toivo monelle oikeuksiensa puolesta taistelevalle ihmiselle. Hänen toiminnallaan oli myös yhteiskunnallista vaikutusta, ja monet lakimuutokset saivat alkunsa hänen Karpolla on asiaa -ohjelmistaan. Yli 50 vuotta kestäneen uransa aikana Karpo astui monille varpaille ja teki televisio-ohjelmissaan sellaista, mikä nykyisin olisi mahdotonta.

Radiofiskarsilla oli harvinaislaatuinen tilaisuus haastatella tätä aikansa ehdotonta tähtitoimittajaa marraskuussa 2018. Toimittaja Helena Laatio

Esittelyssä Sassi Design

Kooste Sassi Design -perheyrityksen ensimmäisestä haastattelusta, joka vie meidät Fiskarsin kasarmiin tapaamaan yrityksen perustajia Leena Sassia, Kari Karlssonia ja muotoilija Kaj Sassia. Haastattelijana Helena Laatio.

Haastattelun toisessa osassa Helena Laation kanssa keskustelemassa muotoilija Kimmo Sassi. Ohjelma ilmestyy 15.3.2015

Ajattelu on ilmaista – Sami Sillanpää: Toisinajattelun hinta

Fiskarsissa 3.10. järjestetyssä Ajattelu on ilmaista -illassa alustajana toimi Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen esimies Sami Sillanpää. Aiheena oli ”Toisinajattelun hinta – havaintoja Kiinasta, nyky-Euroopasta, Venäjältä ja Hongkongista”. Juontajana toimittaja Helena Laatio.

Lauri Heikkilä kävelee maailmalla

Japanissa  Shikokun saarella on 88 buddhalaista temppeliä kiertävä pyhiinvaellusreitti. Nykyisin suurin osa temppelien kiertäjistä matkustaa reitin linja-autoilla, silti yhä edelleen on monia jotka kulkevat sen jalkaisin. Heistä yksi on kouluttaja Lauri Heikkilä, jota toimittaja Helena Laatio haastattelee.