Aihearkisto: Ohjelmatiedot

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 LEVYRAATI                                                                                                                         Musiikkia kuuntelevat Anu Mykrä, Laura Airaksinen, Antti Huttunen ja Kauri Kallio. Juontajana Visa Kaliva. Levyraatia voi kuunnella ainoastaan luupissa, muut ohjelmat löytyvät myös radion arkistosta.

klo 08.49 ANNA PALJAKKA                                                                                                         Toimittaja, ravintolakriitikko Anna Paljakka tapasi Australiassa ja Japanissa myös radiofiskarsin kuulijoiden tuttuja. Lomatunnelmien lisäksi hän kertoo muun muassa miten Australia on ratkaissut maahanmuuttajakysymyksen ja millä tavalla ympäristö- ja ydinvoimalakatastrofien jäljet näkyvät Japanissa. Ja tietysti ruoka on yksi käsiteltäviä aiheita. Toimittaja Helena Laatio.

 klo 09.13 LAURA AIRAKSINEN                                                                                                          Kuluvan talven aikana Fiskarsiin perustettu uusi kuoro on saanut ison joukon laulajia liikkeelle. Harjoiteltavien kappaleiden joukossa on myös hymni Fiskarsille, joka on laulaja lauluntekijä Laura Airaksisen säveltämä ja sanoittama kappale. Toimittaja Suvi Heino.

 klo 09.30 KURJENNOKAN RUNOILTA, KAISA KUURNE JA JYRKI KIISKINEN     Kurjennokka on nouseva kulttuuritapahtumapaikka Raaseporin Billnäsissä. Tammikuun lopussa siellä vietettiin runo- ja pianoiltaa, josta seuraava taltiointi. Runoilija Kaisa Kuurne aloittaa illan, hänen jälkeensä runoilija-kirjailija Jyrki Kiiskinen lukee otteita seitsemännestä runokokoelmastaan Äänen murros. (Teos 2016). Lisätietoja Kurjennokan fb-sivuilla.

klo 10.00-00.00 luuppi alkaa alusta parillisina tasatunteina

Helmikuun ensimmäinen luuppi

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 LEVYRAATI                                                                                                                                Raadin juontaa Visa Kaliva, ja musiikkivalintansa kanssa ohjelmaan osallistuvat Teija Savolainen, Maija Toukolehto, Lassi Kari sekä Paavo Puosu Liesinen.                   Lisätietoja osoitteessa info@radiofiskars.fi. Levyraati on kuunneltavissa ainoastaan luupissa, muut ohjelmat löytyvät myös arkistosta.

klo 09.01 MAIJA TOUKOLEHTO                                                                                          Haastateltavana Levyraatiinkin osallistunut fiskarslainen Maija Toukolehto. Maijan kuulumisia kyselee Suvi Heino

klo 09.31 JÄRVEN TARINA                                                                                                  Dokumenttielokuva Järven tarina sai ensi-iltansa Karjaan Bio Pallaksessa 16.1.2016. Tuottaja-ohjaaja Marko Röhr kertoo elokuvan taustoista, paikallisista kuvauspaikoista, kokemuksistaan sukeltajana ja elokuvan eri tekoprosesseista. Toimittaja Anne Wirkkala.                                                                                                                                                      Arkistossa olevissa taltioinneissa elokuvan esittely sekä yleisökeskustelu.

klo 10.00-00.00 ohjelma alkaa alusta parillisina tasatunteina

 

 

Ohjelmassa nyt

radiofiskars vetäytyy tammikuuksi tekemään uusia ohjelmia. Arkisto on koko ajan käytössä, mutta uusiin luuppeihin palaamme helmikuussa 2016.

POIKKEUKSENA 12.1.2016, jolloin kerromme vuotta 2016 koskevan tiedotteen.

HUOM! Vuosien 2013 ja 2014 Ajattelu on ilmaista -illoista ilmestynyttä julkaisua on saatavilla Fiskarsin Antiikkikahvilasta, Fiskars Museosta sekä Pohjan ja Karjaan kirjastoista tai tilaamalla osoitteesta info@radiofiskars.fi. Hinta 9,50 euroa.

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Snappertunassa sijaitsevan Malmbackan Miilunpolttajankylän rakentaja, isäntä, sysimestari Tom Österlund kertoo hiilimiilujen perinteestä, vuosittaisesta hiilenpoltosta sekä miilunpolttajan mökkikylän tarjonnasta. Toimittaja Anne Wirkkala

klo 08.32 Hankolainen kulttuuriryhmittymä Maailmanlopun kahvila vieraili viime vuonna Ajattelu on ilmaista –illassa, jolloin päätteeksi yleisö sai esittää omaa ohjelmaansa. Seuraavassa Pepe Lemettinen esittää runonsa Taiteen vuoksi.

klo 08.43 Fiskarslainen kouluttaja, valmentaja Kaija Pitkäniemi käynnistää ohjelmasarjan teemalla Itsensä tuntemisen ytimessä. Ensimmäisessä osassa kuullaan mitä itsetuntemus oikeastaan on?

klo 09.06 Yhteisötaideryhmä Cultura Mobila osallistuu tänä vuonna Tuli & Valo -festivaaliin Fiskarsissa. Lasten ohjaaja Anna Luhtasela, lapsiryhmän näyttelijä Iiris Söderblom ja lapsesta asti mukana ollut nuori näyttelijä Minja Nätti valottavat teosta Spoonfull – Lusikallinen ja kertovat omasta historiastaan Cultura Mobilassa. Haastattelija Anne Wirkkala

klo 09.26 Käsitetaiteilija JP Väisänen vieraili lokakuussa Ajattelu on ilmaista –tapahtumassa. Hänen teemansa oli Taide – ainoa asia jonka voi tehdä oikein. Alustuksen koosteessa Väisänen väittää ettei ajattelu ole ilmaista. Koko alustus ja sitä seurannut keskustelu on radiofiskarsin arkistossa.

klo 09.44 Runoilija Harri Hertell lukee otteita teoksestaan Kutsumme sitä kodiksi. Haastattelijana Tarleena Sammalkorpi. Taltiointi on Nuoren voiman liiton runononstopista vuodelta 2014

klo 10.00-00.00 ohjelma alkaa alusta parillisina tasatunteina

Musiikkivalinnat Ron Nordström: Uusi Fantasia: Fantasia, Cowboy Junkies: Murder, tonight, in the trailer park, Fabienne Delsol & The Bristols: Gonna cry, Ludella Black and The Masonics: Push button Geoff, Russian Red: The memory is cruel, Emiliana Torrini: Me and Armini, Huscy Rescue: Rainbow flows, Heidi Launis: Karhuja, Säkert!: Isarna, Holly Golightly & The Greenhornes: There is an end, Dillon: Hey Beau, Nouvelle Vague: LaLaLa

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

Ohjelmassa nyt: paljon asiaa Fiskarsin ruukista

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Fiskarslaisten käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan puheenjohtaja Camilla Moberg ja uusi näyttelytuottaja Veera Pekkinen kertovat muun muassa miten osuuskuntaan liitytään, kuka on Veera Pekkinen ja mitä osuuskunnan kahdeskymmenes toimintavuosi tuo tullessaan. Toimittaja Anne Wirkkala.

klo 08.34 Fiskarsin ruukkiin on avattu uusi toimistohotelli Auraamo-Plogeriet. Markkinointikoordinaattori Malena Lindqvist kertoo tästä hankkeesta. Toimittaja Suvi Heino

klo 08.45 Fiskarsin kyläseurasta Hanna Räisänen, Susanna Kankare ja Pekka Palsanen kertovat kylätilasta, koirapuistosta, saunasta, torista, toimintamahdollisuuksista ja tulevaisuudesta. Lopuksi Takotila-info. Suvi Heino

klo 09.17 Fiskarin koulun oppilaskunnan koostama tärkeä liikennetietoisku. Oppilaskunnassa mukana Oliver Alatalo, Veera Karlsson, Tedy Lemmetti, Inka Louneva, Otto Nordberg ja Iris Söderblom. Sihteerinä toimii opettaja Sirpa Hellen. Anne Wirkkala.

klo 09.29 Arkistonhoitaja Maria Ollikainen kertoo 10.11. järjestettävästä arkistopäivästä. Suvi Heino

klo 09.46 Martaförbundetin kehitysjohtaja Frida Nylund ja hävikinkaatajat. Anne Wirkkala

klo 10.00-00.00 ohjelma alkaa alusta parillisina tasatunteina

Musiikin on valinnut Anne Wirkkala: James Brown: Superbad, Paleface: Karavaani kulkee, Oki Dub Ainu Band: Dub Omar, Ann Sexton: You gonna miss me, Aaron Neville: Hercules, Hidria Spacefolk: Cycloop, Sir Joe Quarterma 6 Free Soul: (Igot) So much trouble in my mind, Ricky-Tick Big Band: Kiristyskirje, Antibalas: Big man,

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Fiskarslainen valokuvaaja Seppo Pailos kertoo Galleria Zebrassa lokakuussa esillä olevasta näyttelystään ”Heijastumia ja kerrostumia”. Mitä sellaista Espanjassa tapahtui, että lomamatkasta tulikin kuvausmatka? Toimittaja Suvi Heino.

klo 08.24 Tietokirjailija ja valokuvaaja Lasse Kylänpää toteutti haaveensa ja matkusti muuttolintujen reittejä katsomaan, mikä lintuja odottaa perillä? Matka on pitkä ja täynnä vaaroja ja vain murto-osa linnuista pääsee perille. Lisää aiheesta Kylänpään uudessa kirjassa Linnuntie, Maahenki, 2015.

klo 08.45 Fiskarslaisen kuvataiteilijan Piitu Nykoppin kirjoittama neulemallikirja ”Kerroksia” ilmestyi Tammen kustantamana syyskuun lopussa. Mitä kaikkea kirjan tekemiseen liittyi, mitkä ovat Piitun odotukset sen suhteen? Toimittaja Suvi Heino.

klo 09.08 Fiskarsin Lukaalilla syyskuussa järjestetyssä tilaisuudessa maailman johtaviin mikroaaltosäteilyn biologisten vaikutusten tutkijoihin kuuluva Dariusz Leszczynski luennoi langattoman verkon terveysriskeistä. Tämän koosteen lisäksi illan koko taltiointi tulee arkistoon.

klo 09.31 Tietokirjaviikolla Tieteiden Talolla Helsingissä Pekka Korhonen haastattelee filosofian lisensiaatti Jyrki Kalliota teemalla ”Mitä jokaisen tulisi tietää kungfutselaisuudesta ja miksi?” Voiko Mestari Kongin keskusteluista löytää apua esimerkiksi yhteiskuntasopimuksen tekoon? Mitä yhteistä on Väinämöisellä ja Mestari Kongilla?

klo 10.00-00.00 ohjelma alkaa alusta parillisina tasatunteina

Musiikin on valinnut Toni Uimonen: Jontti – Kaikki On Kujalla, Ismo Alanko Säätiö – Värityskirja, Pipar Sisar – Kuinka kauan meitä onkaan huijattu, Patti Smith – Smells Like Teen Spirit, Juno Reactor – Angels and Men, Uzva – Drontti I

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

Nyt kuunnellaan

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Huhtikuussa perustettu Fiskarsin Juustola avasi ovensa radiofiskarsille. Tuoreita kuulumisia juustomestari Thierry Jungilta ja perustajaosakas/Rekolan oluenpanija Jari Leinoselta. Toimittaja Anne Wirkkala.

klo 08.39 Seuraavassa jutellaan enimmäkseen ruuasta ja ruokaan liittyvistä aiheista kuten siitä, miten Hans Friedrichsenistä tuli kasviskokki ja miten ammatti kuljetti hänet Suomeen. Ohjelman lopussa valmistetaan kesäkurpitsapataa. Friedrechseniä haastattelee Suvi Heino.

klo 08.46 Onko tietokirja totta? Asiaa pohtii Helsingin yliopiston tietokirjallisuuden ja -kirjoittamisen professori Pirjo Hiidenmaa. Taltiointi on tietokirja.fi päiviltä.

klo 09.17 Ajattelu on ilmaista –tapahtuman vieraana ollut Tukholman yliopiston teatteritieteen professori, yhteiskuntakeskustelija Tiina Rosenberg alustaa aiheesta: ”Ajatuksia keskustelun ja sanomisen mahdollisuuksista taiteessa, mediassa ja ylipäätään yhteiskunnassa. Onko keskusteluilmapiirissä eroja eri maissa?” Alustuksen lisäksi radiofiskarsin arkistossa otteita illan keskusteluista.

klo 10.00-00.00 ohjelma alkaa alusta parillisina tasatunteina

Musiikin on valinnut Heidi Launis: ELE: Yön sävel, Norah Jones: Sunrise, Ojos De Brujo: Sultanas de Merkaillo, J. Karjalainen: Riisinjyvä, The Cardigans: For What It’s Worth, Telluksen tulevaisuus: Tivolin valot, Silvio Rodriguez: Ojala, The Dø: At Last!

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

Nyt radiossa

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Fiskarsin museon johtaja Emi Ingo kertoo kuluneesta kesästä ja tulevasta hapanleipäpäivästä. Suvi Heino

klo 08.19 Lauri Heikkilä selvittää miksi radiofiskars on. Vastaajana Suvi Heino.

klo 08.42 Paavo Liesinen haastattelee kesätorilla kotimaista käsityötä kojussaan myyvää Moldea.

klo 08.57 I Ching on vanha, monituhatvuotinen kiinalainen muutoksen kirja, joka länsimaissa tuli tutuksi 1960-luvulla. Tuolloin myös Hans Friedrichsen tutustui I Chingiin, ja seuraavassa hän kertoo mistä kirjassa on kysymys. Suvi Heino

klo 09.18 Monen ihmisen, tekijän ja toimijan voimainponnistus Fiskarsin kylätila on avattu. Tilaisuuden avaa kyläseuran puheenjohtaja Pekka Palsanen, hänen jälkeensä puheenvuoron saavat Raaseporin tuleva kaupunginjohtaja Tom Simola, Tako ry:n Jan Söderblom sekä kylätilan Susku Kankare.

klo 09.37 Eeva-Kaisa Ailus esittää Toni Edelmannin kappaleen ”Pitkät kadut huutaa ikävää”. Esitys on taltioitu viime vuoden Ajattelu on ilmaista –illassa.

klo 09.39 Runoilija Jani Nieminen lukee otteita kokoelmastaan Meren poika, joen poika. Haastattelijana Tarleena Sammalkorpi. Taltiointi on Nuoren Voiman Liiton tapahtumasta.

klo 10.00-00.00 ohjelma alkaa alusta parillisina tasatunteina

Musiikin on valinnut Anne Wirkkala: Tom Waits; Jockey Full of Bourbon; Bob Marley, Three Little Birds; Kate Bush, Army Dreamers; The Beatles, Getting Better; Joni Mitchell, Free Man in Paris; Melrose, It’s in The Bag; 22 Pistepirkko: Second Thoughts; PMMP, Rusketusraidat; Dave Lindholm, Voi kun riittäis pieni taivas; The Slag Brick Project, Elephant; Sly & The Family Stone, Everyday People;  Ville Leinonen, Dans ma cabane; Saban Bajramovic, Pelno me sam; Eddie Cochran, Nervous Breakdown; Rauli Badding Somerjoki, Kuihtuu kesäinen maa

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

ohjelmalista

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Fiskarsin kyläteatterin näytelmässä esiintyvä Ella Hansen-Haug kertoo Sakset, kivi, paperi -näytelmästä sekä omasta roolistaan siinä ja saamistaan kokemuksista. Toimittaja Suvi Heino.

klo 08.15 Fiskarsissa Piparkakkutalon kupeeseen perustettuun Kirjakoppiin voi viedä ylimääräisiä kirjoja ja leluja tai käydä hakemassa niitä. Tästä koko talon yhteishankkeesta kertoo enemmän Susanna Kankare.

klo 08.25 Mitä euroalueella oikein tapahtuu? Toimittaja Heikki Jaakkolan haastateltavana on kirjailija Taavi Soininvaara.

klo 08.57 Minun Kalevalani – näyttelyssä haastateltavina ovat sepät Jorma Putkonen, Veini Lehtonen ja Pertti Virta sekä metallimies Timo Karjalainen ja kuvanveistäjä Päivi Aho. Lopuksi  Fiskarsin Sepän Paja Rautasydämessä seppämestari Upi Anttila ohjaa taontaa ja Inari Alasoini kertoo työstään seppänä. Toimittaja Anne Wirkkala

klo 09.23 LASTU-koulutus tarjoaa luovia menetelmiä lasten ja nuorten kanssa työskenteleville. Tästä syksyllä käynnistyvästä koulutuksesta kertoo koulutusjohtaja Susanna Kankare. Toimittaja Suvi Heino

klo 09.31 Minun Kalevalani -näyttelyssä seppämestarit Jouko Niemisen ja Pertti Virran kertovat teoksistaan. Toimittaja Suvi Heino

klo 09.46 Runopuu-tapahtuman taltiointi, esiintyjänä runoilija Harri Hertell.

Musiikin on on valinnut Anne Wirkkala: Ketama: Shivarita; Pink Floyd: Money; Bob Marley: Small Axe; Uzva: Tammikuinen Tammela part 4; J.Karjalainen Lännen Jukka: Häntä; The Meters: Funky Miracle; Ricky Tic Big Band: Mitä sä pelkäät?; The Doors: Spanish Caravan

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Visa Kaliva kertoo näkemyksistään ja kokemuksistaan filosofi, ajattelija ja opettaja Krishnamurtista. Toimittaja Lauri Heikkilä.

klo 08.25 Keskiaikaisen Suomen kirkollista ja maallista arvoesineistöä tutkinut arkeologian dosentti ja taidehistorioitsija Visa Immonen kertoo vuosien 1200-1600 ajan kultaseppien taidoista, keille he esineitä valmistivat ja mitä tapahtui muodista pois menneille esineille. Haastattelu perustuu Visa Immosen kirjaan Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä, Maahenki. Haastattelija Suvi Heino.

klo 08.51 Lauri Heikkilän vieraana oleva Seppo Seppälä kulkee vihdan valmistamisesta saunomisperinteeseen ja siitä. Koko haastattelu on arkistossa.

klo 09.17 Fiskarsin kesäkuisessa jalkapallo-ottelussa erotuomarina toimi Kari Selkälä, selostajana Jorkka Haapasaari. Koosteessa ottelun ensimmäisen erä sekä tuntoja kentän laidalta. Koko ottelu löytyy radiofiskarsin arkistosta.

klo 09.33 Taltiointi Onoman kesänäyttelyn We Love Wood(s) oheistapahtumassa Runopuu – runoja metsästä.  Runoilija Jusa Peltoniemi, musiikki Jan Söderblom.

klo 10.00-00.00 luuppi alkaa alusta parillisina tasatunteina

Musiikkivalinnat Timo Louhi: Ann Cole, I’ve Got A Little Boy; Stevie Ray Vaughan, Texas Flood; Dolly Parton , Jolene; Atomirotta, Älä pelkää; Patti Smith, People Have The Power; Green Day, Kill The DJ; Roxy Music, Avalon; The Temptations, Papa Was A Rolling Stone

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Ulla Sundströmin vuonna 1988 Fiskarsiin perustama antiikkiliike on ajan myötä muuttunut Antiikkikahvilaksi. Valikoimissa on edelleen antiikkia ja taidekirjoja, mutta painopiste on siirtynyt kahvilatoimintaan. Vastuu ruukin pääraitilla toimivasta kahvilasta siirtyi vuonna 2013 Oskari ja Samuli Sundströmille. Toimittaja Suvi Heino

klo 08.19 Fiskarsin Makasiinissa avattu Minun Kalevalani -näyttely esittää nykyseppien tulkintoja Kalevalasta. Näyttelyn arkkitehti Eero Haikala kertoo teoksista ja niiden tekijöistä. Tarkempia tietoja osoitteessa www.nmsmide.org.

klo 08.59 Toimittaja Anne Wirkkalan suutareista kertova sarja jatkuu, vuorossa Suomen Kansallisoopperan suutari Jorma Sainio. Hän kertoo urastaan, työstään Kansallisoopperassa ja balettitossujen valmistuksesta sekä antaa vinkkejä tulevasta ohjelmistosta kenkien näkökulmasta.

klo 09.38 Taltiointi Onoman kesänäyttelyn We Love Wood(s) oheistapahtumassa Runopuu – runoja metsästä.  Runoilija Kai Nieminen, musiikki Olli Kari.

klo 10.00-00.00 luuppi alkaa alusta parillisina tasatunteina

Musiikkivalinnat Pentti Vottonen: Energiansäästäjä; Brothers In Arms; It Might As Well Be Spring; Mangeur De Lune; Shiva Moon I (The Crescent Moon Mudra); Holidays In The Sun; Polución; The Richest Man In Babylon; Mä Lähen Himaan

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

Luupissa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Fiskarsin torin laidalla olevassa liiterirakennuksessa toimii neljän käsityöläisen ja muotoilijan myymälä, joista keraamikko Riitta Talonpoika kertoo kesän odotuksista. Toimittaja Suvi Heino

klo 08.21 Fiskarslainen valokuvaaja Janne Koivuniemi on saanut goottihenkiset tarotkorttinsa yhdysvaltojen markkinoille. Haastattelussa hän kertoo tarotien käytöstä oman elämän ymmärtämisessä. Tarkempia tietoja löytyy www.gothic.fi. Toimittaja Heikki Jaakkola

klo 08.47 Fiskarsin kyläteatteri valmistautuu kesän ensi-iltaansa. Haastateltavina Sakset, Kivi ja Paperi –näytelmän ohjaaja Miski Budsko sekä Kyläteatteriyhdistyksen puheenjohtaja Susanna Louneva. Toimittaja Anne Wirkkala

klo 09.10 Näyttelykuraattori Kirsi Gullichsen kierrättää osuuskunnan WE LOVE WOOD(S) -kesänäyttelyn Mustan salin läpi teos teokselta. Tämän jälkeen Anne Wirkkala haastattelee tekijöitä teostensa äärellä. Valkoisen salin kuraattorikierros on kuultavissa radiofiskarsin arkistossa.

klo 10.00-00.00 parillisina tasatunteina luuppi käynnistyy alusta

Musiikkivalinnat Olli Kari ja Toni Uimonen: Hidria Sapcefolk, Kuukumina, Kurbeats, Liisa Tavi, Miles Davis, Olli Kari

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

Luupissa nyt

radiofiskars(3)suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Vuosi sitten uudeksi kiinteistöpäälliköksi tullut Kari Selkälä kertaa kulunutta vuotta sekä kertoo muun muassa ruukin keskustan muutoksista, palveluista ja matkailusta ja myös siitä miksi Degernäsin leirintäalue lakkautettiin. Toimittaja Suvi Heino.

klo 08.28 DeliTukun omistaja Jan Westman kertoo omasta polustaan yrittäjänä, West Charkin ja DeliTukun synnystä sekä Pohjan kylän kehityksestä. Hän visioi myös tulevaisuuden tapahtumia ja ideoita sekä korostaa yhteistyön merkitystä kylälle ja koko seutukunnalle. Jan Westman on myös Pohjan vuoden kyläläinen 2014. Haastattelija Anne Wirkkala.

klo 09.08 Ohjaaja, kirjailija Juha Hurme päätti Ajattelu on ilmaista –iltojen kevätkauden teemalla Eläimet ja kosmos. Seuraavassa kooste hänen alustuksestaan, joka on kokonaisuudessaan kuultavissa radiofiskarsin arkistossa, samoin kuin alustusta seurannut vilkas yleisökeskustelu.

klo 09.47 Runoilija Asta Honkamaa lukee otteita esikoisteoksestaan Naisen maisema. Taltiointi on Nuoren Voiman Liiton järjestämästä runononstopista. Haastattelijana Tarleena Sammalkorpi.

klo 10.00-00.00 parillisina tasatunteina luuppi käynnistyy alusta

Musiikkivalinnat Heidi Launis: Jippu, Eetu Floor, The Blassics, Orkestar Bordurka, Lauri Porra, Jukka Poika, Ville Leinonen, Skip Zone, John McGregor.

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

Radiossa nyt:

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Kokki Sari Slotte ja ravintolapäällikkö Sebastian Slotte avasivat vappuna Fiskarsin lukaaliin japanilaisravintola Kitamuran. He kertovat muun muassa japanilaisesta ruokakulttuurista, Kitamurasta sekä omistajien odotuksista ravintolan suhteen. Suvi Heino

klo 08.24, 08.53 sekä 09.54 Mainoskatko: Runopuu – runoja metsästä, 1.6. Kuparipaja, Fiskars Lisätietoja tapahtumasta: www.saineensemble.fi

klo 08.30 Fiskarsin vasta-avatun skeittiparkin kuulumisista kertoo Cati Aiha. Anne Wirkkala.

klo 08.55 Hanna Räisänen ja Susku Kankare kyläseurasta kertovat tuoreita kuulumisia torista, leikkipuistosta, kylän saunakulttuurista ja vähän Bakluran tanssilavastakin. Suvi Heino.

klo 09.20 Karjaan Kirjakekkereillä vieraillut kirjailija Virpi Hämeen-Anttila kertoo Pia-Maria Lehtolan haastattelussa teoksestaan Yön sydän on jäätä. Siinä käyskennellään 1920-luvun Helsingissä ja tutuksi tulevat tuon ajan Kruununhaka, yhteiskuntaelämä, puvut ja tavat. Radiofiskarsin arkistossa on kuultavissa myös haastattelun jälkeinen yleisökeskustelu.

klo 10.00-00.00 parillisina tasatunteina luuppi käynnistyy alusta

Musiikkivalinnat Heidi Launis: Verneri Pohjola, Aili & Folks, Ricky Tick Big Band ja Julkinen sana, Plutonium74, Verneri Pohjola, Jätkäjätkät, Maria Ylipää, Pitkäsen Matti ja Heidän alhaisuutensa

Kaikki ohjelmat on kuultavissa radiofiskarsin arkistossa.

Nyt luupissa

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 yrittäjä ja keksijä Timo Karjalainen vie alkajaisiksi Farmivirtaa tuottavaan valssaamonkosken voimalaitokseen, Fiskarsin Voimaan. Tammikuusta alkaen toiminnassa ollut voimala tuottaa vanhoilla menetelmillä uusiutuvaa sähköä. Mikä parasta, sitä voi ostaa kuka tahansa. Kenelle Farmivirta on tarkoitettu, ketä se parhaiten hyödyttää? Muun muassa näihin saadaan vastaus. Haastattelija Suvi Heino.

HUOM! 16.5. Fiskarsin Voimassa on avoimet ovet!

klo 08.14 radiofiskarsin ensimmäinen mainos/Slagitiiliprojekti

klo 08.25 fiskarslainen Seppo Siltala kertoo suutarimuistoja kenkätehtaalta Jalasjärveltä. Minkälainen oli tie juoksupojasta suutariksi, sepästä Sisulle. Haastattelussa pohditaan suutariutta ja sitä, miksi kenkä nykyään puristaa. Eikä voida tietenkään olla puhumatta myös kalastuksesta. Haastattelijana toimittaja ja myös suutari Anne Wirkkala.

klo 09.11 katkelma Ajattelu on ilmaista –illasta, jossa professori Jaakko Hämeen-Anttila alusti vieraiden uskontojen, filosofioiden ja kirjallisuuden vaikutuksesta ajatteluun. Koko alustus sekä sitä seurannut vilkas yleisökeskustelu ovat kuultavissa radiofiskarsin arkistossa. Seuraava Ajattelu-ilta on 13.5. ja alustajana ohjaaja, kirjailija Juha Hurme.

klo 09.41 runoilija Kari Aronpuro teoksellaan Pelkkää barnumia, ntamo, 2014. Juontajana Tarleena Sammalkorpi. Taltiointi on Nuoren Voiman Liiton järjestämästä runononstopista 2014 Helsingin kirjamessuilta.

klo 10.00-00.00 parillisina tasatunteina luuppi käynnistyy alusta

Musiikin tähän luuppiin on valinnut Olli Kari ja Paavo Liesinen:

Black Sabbath, Joni Mitchell, Dave Lindholm & Jarmo Saitajoki, Ismo Alanko& Co, Jeff Beck, Pekka Pohjola, Se, Suomen Talvisota, The Turtles, Tuomari Nurmio

Kaikki ohjelmat on kuultavissa radiofiskarsin arkistossa.

 

Luupissa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Fiskarsin Antiikkikahvilassa eduskuntavaaleihin valmistautuva Oskari Sundström kertoo kantansa yrittäjyyteen, ilmastonmuutokseen, fiskarslaisuuteen ym. Kuulemme myös kuka olisi hänen ehdokkaansa ellei saisi äänestää itseään tai omaa puoluettaan. Haastattelijana Suvi Heino

klo 08.29 Karjaan Kirjakekkereillä kirjailija Sirpa Kähkönen kertoo Graniittimiehen ja Kuopio-sarjan romaanien tekoon vaikuttaneista tosielämän tapahtumista, joissa tärkeää roolia esittävät niin Kähkösen isovanhemmat, Tammisaaressa 1930-luvulla toiminut pakkotyölaitos kuin idealistinen maailmankuva. Lopuksi Suomen PENin puheenjohtaja Sirpa Kähkönen puhuu maailman idealismin nykytilasta. Haastattelijana Pia-Maria Lehtola

klo 09.07 Kirjailija Taavi Soininvaara on kirjoissaan käsitellyt asioita ja tapahtumia, jotka teosten ilmestymisen jälkeen ovat myöhemmin maailmalla toteutuneet. Miten hän sen tekee? Haastattelussa Soininvaara paljastaa myös seuraavan trillerinsä käsittelevän muun muassa Isis-järjestöä. Haastattelijana Kirjakekkereillä Pia-Maria Lehtola

klo 09.29 Lasten- ja nuortenkirjailija Tuulia Aho kertoo urastaan ja teoksistaan Loppuun hän lausuu runoja vuoden 2014 kauneimmaksi lastenkirjaksi. valitusta teoksestaan Tähtienlaskijan runoja. Kirjan on kuvittanut Aino-Maija Metsola.

klo 10.00-00.00 parillisina tasatunteina luuppi käynnistyy alusta

Musiikkivalinnat Heidi Launis: The Slag Brick Project, Johanna Elina, Kriya, Jonna Tervomaa, Kuukumina, Veljekset Chydenius, Tapio Rautavaara, Las Chicas del Tango, Puppa J., Eija Ahvo, Teea Aarnio

Ohjelmat on kuultavissa myös radiofiskarsin arkistossa.

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Kuinka tullaan ravintolakriitikoksi? Minkälainen vaikutus kritiikillä on? Miten pysyä tuntemattomana? Muun muassa näihin kysymyksiin etsitään vastauksia. Toimittaja-ravintolakriitikko Anna Paljakkaa haastattelee Helena Laatio.

klo 08.37 Ideasta koruksi. Muotoilija Kimmo Sassi kertoo uudesta Elementti-korusarjastaan. Haastattelijana Helena Laatio.

klo 09.04 Pääsiäisen lähestyessä pohditaan kuolemaa: Miksi kuolema pelottaa? Mitä kuolema on? Miten siitä pitää puhua? Pelottaako kuolema? Miten kuoleva ihminen kohdataan? Mitä kuoleman jälkeen? Keskustelijoina Sari Kivistö, Virpi Mäkinen, Esko Seppänen ja Ilkka Taipale, haastattelijana piispa Simo Peura. Taltiointi Helsingin kirjamessuilta 2014.

klo 09.43 Runoilija Tuija Välipakka lukee otteita teoksestaan Take away. Lähtökohtana Välipakalla ollut katsoa mitä ja miten kuolemasta saa puhua niin Suomessa kuin muualla.

klo 10.00-00.00 parillisina tasatunteina luuppi käynnistyy alusta

Musiikkivalinnat Heidi Launis: Maarit, Feija Åkerlund ja Joonaksen ystävät, Henna Lundberg ja Josef Svejk, Heidi ja Arttu Launis, Rajaton, D. Lindholm ja Launeen K., Scandinavian Music Group: Casablanca, Pekka Kuusisto ja Paula Vesala, Hannu Pikkarainen

Kaikki ohjelmat on kuultavissa radiofiskarsin arkistossa.

mitä luupissa?

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Kooste Sassi Design -perheyrityksen ensimmäisestä haastattelusta, joka vie meidät Fiskarsin kasarmiin tapaamaan yrityksen perustajia Leena Sassia, Kari Karlssonia ja muotoilija Kaj Sassia. Koko keskustelu on kuultavissa radiofiskarsin arkistossa. Haastattelun toinen osa kuullaan seuraavassa luupissa, ja silloin haastateltavana on muotoilija Kimmo Sassi. Haastattelijana Helena Laatio.

klo 08.27 Anne Wirkkala haastattelee Raaseporin Pohjassa työskentelevää kätilö Gun Khattabia.

klo 09.09 Fiskarslainen kouluttaja, valmentaja Kaija Pitkäniemi kertoo seuraavaksi muun muassa siitä, mistä elämäntapavalmennuksessa on kysymys. Suvi Heino ja Anne Wirkkala haastattelevat.

klo 09.40  Runoilija Kristiina Lähde lukee otteita kokoelmastaan Kuinka voisit minulta puuttua. Alkuun häntä haastattelee Tarleena Sammalkorpi. Taltiointi on Nuoren Voiman Liiton Helsingin kirjamessuilla järjestämästä runononstop-tapahtumasta.

klo 10.00 alkaen luuppi toistuu parillisina tasatunteina puoleen yöhön saakka.

Musiikkivalinnat Heidi Launis: Maria Gasolina, Jukka Gustavson ja Hoedown, Slag Brick Project, Johanna Iivanainen ja 1N, Tiiu Helinä, Kerkko Koskinen Kollektiivi, Ninni Poijärvi ja J.Karjalainen, Yona ja Kyösti Mäkimattila