Taisto Raudalainen (vas.), Lea Pakkanen ja Minna-Kerttu Kekki. Kuva J. K. Ihalainen
Inkerikkojen historiaa ja inkeriläisten kokemuksia luotaavassa keskustelussa kuullaan vironinkerilästä perspektiiviä aiheeseen. Haastateltavina ovat kirjailijat Taisto Raudalainen ja Minna-Kerttu Kekki toivat, haastattelijana inkerinsuomalainen toimittaja ja kirjailija Lea Pakkanen.
Taisto Raudalainen: Inkerikot, setot ja vatjalaiset, SKS, 2022
Minna-Kerttu Kekki ja Lembi Laur: Lempi Lempisen matka Suomenlahden ympäri, Vastapaino, 2022
Juha Ylimaunu (vas.) ja Matti Ylipiessa. Kuva J. K. Ihalainen
Pirtutrokarien vaiheita ei juuri ole tutkittu. Tutkija, kirjailija Juha Ylimaunun tietokirja Pirtusota ja salakuljettajat – Pohjanlahden tuntematon historia on upea avaus kieltolain aikaisen kaupankäynnin historiaan.
Haastattelussa Ylimaunu kertoo kirjan tekemisen ja tietojen hankkimisen vaiheista ja siitä, miten pirtutrokarien jälkeläiset suhtautuvat aiheeseen. Entä miten pirtutrokarit käyttivät ammattitaitoaan kieltolain jälkeen? Haastattelija Matti Ylipiessa.
Juha Ylimaunu: Pirtusota ja salakuljettajat – Pohjanlahden tuntematon historia, (Atrain & Nord), 2022.
Petra Vallila ja Pauli Hautala. Kuva J. K. Ihalainen
Poesian tämän vuoden esikoiskirjailijat Petra Vallilla ja Pauli Hautala kertovat runokirjojensa taustoista ja siitä, miltä teosten ilmestyminen on tuntunut. Haastattelussa pohditaan myös näkyykö ammatillinen tausta runojen kirjoittamisessa, yhdistyvätkö runous ja päivätyö kielellisesti. Pauli Hautalan Katseen maanosat kyseenalaistaa, onko väistämätöntä tuntea avuttomuutta informaatiotulvan edessä. Petra Vallila teoksessaan Ehkä puolestaan peilaa kieltä ja merkitystä yritysviestinnän – ja kielen kautta.
Helsingin Kirjamessuilla 28.10.2022 etelävirolainen semiootikko ja biologi Valdur Mikita esitteli virolaisen ja itämerensuomalaisen kulttuurin historiaan pureutuvaa kirjaansa Lingvistinen metsä (Sammakko, 2021). Se on Mikitan toinen suomennettu teos, ensimmäinen on Kantarellin kuuntelun taito (Sammakko, 2018). Haastattelijana ja tulkkaajana toimi Jenni Kallionsivu.
Virossa Lingvistinen metsä sai ilmestyessään yksimielisen mutta moniäänisen vastaanoton, ja se puhutteli laajalti virolaisia. Haastattelussa keskustellaan myyteistä ja siitä, miten virolaiset ovat eläneet esihistoriallisella ajalla. Minkälainen on itämerensuomalaisten yhteinen menneisyys; asumisen ja olemisen paikat ja niiden erot? Mikä tekee virolaisista virolaisia? Virolaisia on pidetty metsäkansana, onko suhde metsään muuttunut? Puhutaan myös nuorista ja elämän tarkoituksen etsimisestä. Entä jos tarkoitusta ei tiedä?
”Lingvistinen metsä on omalaatuinen ja yllättävä luonnon ja pienten kansojen puolustuspuhe. Anniina Ljokkoin kääntämän teoksen alussa on Mikitan tervehdys suomalaisille lukijoille. Itämerensuomalaisilla on edellytykset selviytyä ekokatastrofista, koska meillä on jäljellä kivikautisen keräilijän elämäntavan piirteitä metsissä kulkiessamme, kiitos synestesian, saunan ja sienikorin.”
Hassan Blasim (s. 1973 Bagdad) on arabiaksi kirjoittava kirjailija, jonka kaksi novellikokoelmaa ja kaksi romaania ovat ilmestyneet Sampsa Peltosen suomentamina 2012–2021. Vuodesta 2004 hän on asunut Suomessa. Häntä on verrattu Franz Kafkaan, Roberto Bolañoon ja Jorge Luis Borgesiin. The Guardian sanoi hänestä vuonna 2010, ”kenties paras elossa oleva arabialainen kirjailija”. Nyt Hassan Blasim on radiofiskarsin vieraana kotonaan Helsingissä ja hänen kanssaan keskustelee runoilija J. K. Ihalainen. Haastattelu on englanniksi.
Hassan Blasim (born 1973 in Bagdad) is by The Guardian called “Perhaps the best writer of Arabic fiction alive”. Since 2004 Blasim has been living in Finland, and four of his books are translated in Finnish by Sampsa Peltonen. Now Hassan Blasim is interviewed by J. K. Ihalainen in Helsinki Januari 2022.
Hassan Blasim. Kuva J. K. Ihalainen
1st part: On Writing, Islam, Internet & Culture. (37:51)
2nd part: On Education, Censorship & Sololand. (27:04)
3rd part: On Languages, Memory & Storytelling. (44:46)
4th part: On Exile, Democracy, Imagination & Books. (29:50)
Runoilija Katariina Vuorinen kertoo, miten hän pitkään nomadielämää eläneenä löysi lossimatkojen takaa paikan, jossa yhteys luontoon, ihmisiin ja kieleen ovat kohdillaan. Sinne hän yhdessä Inkeri Aulan kanssa perusti Runosaari-tapahtuman, jonka järjestämiseen osallistui koko yhteisö.
Katariina Vuorisen runoudessa on paljon eteläamerikkalaisuutta. Viimeisin matka Chileen talvella 2020 alkoi hyvin. Esiinnyttyään Pablo Nerudan talossa La Sebastianassa hän lähti Andien juurille telttailemaan muutamaksi viikoksi.
Samoihin aikoihin maailmalta kantautui epidemiasta kertovia uutisia. Ne tavoittivat myös Vuorisen. Argentiinan ja sen jälkeen Chilen rajat suljettiin ja parin viikon telttailu venyi kuukausiksi. Syksyn syvetessä kesävarusteissa alkoi olla paikattavaa.
Telttaillessa ei ollut sähköä, puhelin piti käydä lataamassa lähistöllä, mutta sitäkään ei kehdannut tehdä päivittäin. Se merkitsi paluuta käsin kirjoittamiseen. Toinen tapa oli sanella tekstiä puhelimeen. Kirjoitusta tuli runsaasti. Osan runoista hän esitti Runosaaren festivaaleilla heinäkuussa 2021. Haastattelija J. K. Ihalainen
Runonlausuntaa ratsailla.
Katariina Vuorinen on runoilija, joogi, tantrika ja löytöretkeilijä, joka on julkaissut neljä runokokoelmaa ja muita tekstejä. Hän on elänyt nomadina ympäri maailmaa, ja kirjoittanut ja esiintynyt viime vuosina erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Vuonna 2018 hän löysi maagisen saarensa Velkuanmaasta, ja tiesi heti paikan kutsuvan runofestivaalia saaristoon. Nyt tämä unelma toteutuu Runosaaressa.
Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.
Kesän ensimmäisiä runotapahtumia järjestettiin Naantalin saaristossa Velkuanmaalla, missä myös runoilijat J. K. Ihalainen ja Juha Kulmala tapasivat perimmäisten kysymysten äärellä.
Runosaari-runotapahtumaa tukeneen Turun Runoviikon järjestäjiin kuuluvalle Kulmalalle pandemian aiheuttamat rajoitteet ja ennakoinnit ovat käyneet tutuiksi. Mikäli pandemia kiihtyy, toteutuuko turun Runoviikko?
Juha Kulmalalta ilmestyy ensi vuoden alussa kuudes runoteos. Minkälaista on hänen kirjoittamansa runous, jossa yhteiskunnallinen näkemys, ympäristö ja politiikka ovat aina mukana – samoin hänelle tyypillinen musta tai jopa absurdi huumori?
Kulmala ja Ihalainen ovat molemmat esiintyneet laajasti myös ulkomailla. Miten esiintyjät valitaan näihin tapahtumiin? Miten tapa esittää runoutta vaihtelee maailmalla? Mitä rajoja suomalaisessa runoudessa seuraavaksi ehkä rikotaan? Vieläkö Suomessa on kaupunkikohtaisia runouden koulukuntia? Muistellaan myös Savukeidasta ja puhutaan Poesiasta.
Juha Kulmala on turkulainen runoilija, jolta on julkaistu viisi runokokoelmaa, niistä viimeisin on Ränttätänttä (Savukeidas 2017), joka oli mm. Runeberg-palkintoehdokkaana. Kriitikkojen toteamaa: ”Kulmala on hauskasti vihainen ja rennosti yhteiskunnallinen.”(Esa Mäkijärvi, Kiiltomato 8.1.2018), ”Juha Kulmala on ehkä Suomen luotettavin runoilija, mikä ei tarkoita, että hän olisi tylsä.”(Vesa Rantama, Keskisuomalainen 20.12.2017)
Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.
Runoilijat J. K. Ihalainen ja Raisa Marjamäki tapasivat Velkuanmaalla, missä he pysähtyivät pohtimaan kieltä, runoutta, nykyaikaa ja mennyttä.
Raisa Marjamäki on asunut pitkään Skotlannissa ja Pakistanissa. Miten kieliympäristön vaihtuvuus vaikuttaa omaan tekemiseen? Onko kielen valinta ympäristön mukaan mahdollista?
Yhtenä kokonaisuutena runoilijat käsittelevät suurten kielten kolonialismia ja äidinkieltä. Mitä merkitsee kielellinen monimuotoisuus ja äidinkieli? Ovatko tapahtumat kielellisesti ainutkertaisia ja ympäristöön liittyviä?
Raisa Marjamäki
Ihalainen ja Marjamäki keskustelevat myös suomenkielisen runouden siirtymisestä suullisesta kirjalliseen. Miten sitä arvotetaan? Kelpaako se vai pitääkö sitä suhteuttaa muun maailman menoon? Kummalla on suurempi vaikutus nykyrunouteen, Elias Lönnrotilla vai T. S. Elliotilla?
Lavarunoudesta: Nykyajassa netissä tapahtuva asiointi on korvannut inhimillisen kohtaamisen. Onko ympäristön digitalisointi yksi syy lavaesiintymisen kasvavaan suosioon? Kestääkö lavarunous siirtymisen mediasta toiseen, syntyykö hyvästä lavarunoudesta hyvä kirja?
Raisa Marjamäki on asunut Helsingissä, Lahoressa, Piikkiössä, Orivedellä, Anstrutherissa, Edinburghissa, Jyväskylässä, Ristijävellä ja Turussa, joista jälkimmäisissä hän on viime vuosina pohtinut paljon paikallisuutta tulematta sen kummempiin lopputuloksiin. Häneltä on julkaistu perinteistä kirjapainotaitoa kunnioittavat runokokoelmat Katoamisilmoitus (Palladium kirjat, 2010), Ei kenenkään laituri (Poesia, 2014), Ihmeellistä käyttäytymistä (Poesia, 2020), Kiinalainen yksisärvinen – merkintöjä kiinalaisesta sanakirjasta (Poesiavihkot #12) ja Viimeinen talvi (Poesiavihkot #28).
Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.
Laulaja-lauluntekijä Heidi Paju on kirjoittanut uusia runoja Saanko luvan -kirjan julkaisemisen jälkeen. Miten kirjoittamista voi pitää yllä, miten aiheet valikoituvat? Johdannon jälkeen Heidi lukee kymmenen uutta runoa.
Kevätlaulu, Sinä kirjoitat minulle, Tammi, Kun tulet huoneeseen, Kerroksia, Sinä olet minun, Ihmisen voi jättää, Valehtelija kirjoittaa yksin, Nukkekoti, Eksynyt.
