jppeltonen2010
Pohjan paikallishistoriallisen arkiston materiaaleista koottu artikkelisarja kertoo fiskarslaisten ajatuksia vuodelta 2010.
Vuorossa erityisesti puukoistaan tunnettu J-P Peltonen.
Haastattelijana Maria Ollikainen.
kuuntelemaijaliisaa
Fiskarslainen tuore kaupunginvaltuutettu Maija-Liisa Kairo kertoo mietteitään tulevasta toiminnastaan valtuutettuna, politiikasta sekä muun muassa asumisesta.
Neste Jacobsilla Oil&Gas liiketoiminta-alueen johtajana sekä useissa johtotehtävissä Pöyry-konsernissa toiminut Patrick von Essen on Fiskars-yhtiön uusi kiinteistöjohtaja. Tässä haastattelussa hän kertoo muun muassa sen, minkälaisissa asioissa hän odottaa asukkaiden ottavan häneen yhteyttä.
Paneelikeskustelun viiimeiset yleisökymykset sekä päätössanat.
Keskustelijoina ovat Björn Siggberg (Rkp), Sami Letti (SDP), Roger Hafström (Kok), Maija-Liisa Kairo (Vihr), Harry Yltävä (Vas) sekä Jorma Laasonen (SKP)
Juontajana toimii Mika Ilomäki.
Fiskarsin Lukaalilla 9.10.2012 järjestetyssä paneelikeskustelussa yleisön kysymyksiin vastaavat:
Björn Siggberg (Rkp), Sami Letti (SDP), Roger Hafström (Kok), Maija-Liisa Kairo (Vihr), Harry Yltävä (Vas) sekä Jorma Laasonen (SKP)
Juontajana on Mika Ilomäki.

Fiskarsin Lukaalilla 9.10.2012 järjestetyssä paneelikeskustelussa yleisön kysymykset jatkuvat.
Keskustelijoina ovat Björn Siggberg (Rkp), Sami Letti (SDP), Roger Hafström (Kok), Maija-Liisa Kairo (Vihr), Harry Yltävä (Vas) sekä Jorma Laasonen (SKP)
Juontajana on Mika Ilomäki.
Fiskarsin Lukaalilla 9.10.2012 järjestetyn paneelikeskustelun yleisö kysyy muun muassa demokratiasta.
Keskustelijoina ovat Björn Siggberg (Rkp), Sami Letti (SDP), Roger Hafström (Kok), Maija-Liisa Kairo (Vihr), Harry Yltävä (Vas) sekä Jorma Laasonen (SKP)
Juontajana on Mika Ilomäki.
Fiskarsin Lukaalilla 9.10.2012 järjestetyn paneelikeskustelun ensimmäisenä aiheena on Raaseporin talous.
Keskustelijoina ovat Björn Siggberg (Rkp), Sami Letti (SDP), Roger Hafström (Kok), Maija-Liisa Kairo (Vihr), Harry Yltävä (Vas) sekä Jorma Laasonen (SKP)
Juontajana on Mika Ilomäki.
Fiskarsin Lukaalilla järjestettiin 9.10.2012 Paneelikeskustelu, jossa kuuden puolueen edustajat keskustelivat Raaseporin ja Fiskarsin näkymistä. Aktiivinen yleisö lisäsi tapahtumaan särmää. Illan anti on jaettu kahdeksaan osaan, ja tässä ensimmäisessä ehdokkaat esittäytyvät Mika Ilomäen johdolla.
Kannanottona Ruukkiasuntojen tilanteeseen oli Lukaalin ulkopuolelle perustettu Raasuporin asuntomessut.
Keskustelijoina olivat Björn Siggberg (Rkp), Sami Letti (SDP), Roger Hafström (Kok), Maija-Liisa Kairo (Vihr), Harry Yltävä (Vas) sekä Jorma Laasonen (SKP)
Juontajana toimi Mika Ilomäki.
Tulossa valokuvaaja Pipa Nikulan haastattelu. Hänen näyttelynsä ’Apinanhäntä kainalossa – valokuvia Intiasta’ on esillä Fiskarsissa lokakuun loppuun asti:
Tammisaaren Kuninkaankatu kympissä toimii kansainvälisen mallin ja muotisuunnittelijan Heidi Runebergin vaateliike, Bimbo. Heidi muistelee malliaikoja jaantaa lukuisia pukeutumisvinkkejä.
Yhteisöllisyyskonsultti, kirjailija Meri Lähteenoksa auttaa kaupunkilaisia kyläytymään, eli luomaan yhteiskunnallista uusvanhaa yhteisöllisyyden kivijalkaa. Lähteenoksa tietää myös, mitä yhteisön loppu merkitsee, sillä hän on yksi Tampereella sijaitsevan Annikin puutalokorttelin pitkäaikaisista – ja nyt entisistä – asukkaista. Talot säilyivät, mutta asukkaat vaihtuivat.
Meri Lähteenoksan sydän palaa palavasti kaikelle mikä yhdistää ihmisiä, purkaa köyhyysloukkua ja luo riippumatonta omaehtoista selviytymistä ja juhlintaa.
Kuuntele Muun muassa kirjailijana ja kasviskokkina tunnettu Visa Kaliva vaihtoi liki 15 vuoden Fiskarsissa asumisen jälkeen paikkakuntaa. Seuraavassa läksiäishaastattelussa hän pohtii Fiskarsia, yhteisöllisyyttä sekä ufomaailman nykytilaa. Kokonaispituus 29.44
IFiskarsin pitkäaikainen kiinteistöliiketoiminnan johtaja ja konsernin varatoimitusjohtaja Ingmar Lindberg kertoo, miten 1980-luvulla hiljalleen hiipumassa ollut Fiskarsin Ruukki löysi uuden suunnan.
Viimeisimpiä mietteitään Fiskarsissa asumisestaan kertaa Porkkalaan muuttava Anne Michelsson. Niin hurahti kaksikymmentä vuotta. Puhumisen lomassa Anne siistii Eero Pentin hiuksia. Kesto 12.39 min.