Aihearkisto: Fiskarsin lähihistoria

Fiskarsin lähihistoriaa käsittelevään kirjaa varten tehtyjä haastatteluja.

Kysy museolta: Pohjan paikallishistoriallinen arkisto

Kysy museolta -sarjassa museon opas Johanna Ekman kertoo Pohjan paikallishistoriallisen arkiston toiminnasta. Minkälaisia tietoja kylän asukkaista arkistosta löytyy? Toimittajana Ella Hansen-Haug.

Ohjelma on julkaistu 10.8.2013.

Kysy museolta: Ruukinpatruuna Bengt Björkman

Kysy museolta-sarjassa toimittaja Ella Hansen-Haugille lähetetyssä kysymyksessä pyydetään selvitystä ruukinpatruuna Bengt Björkmanin edesottamuksista. Vastaajana Fiskarsin museon opas Johanna Ekman.

Lisää Fiskarsin menneisyyttä koskevia kysymyksiä voi lähettää osoitteella ella.hansen-haug@radiofiskars.fi 20.8.2013

Iiris, Sari, Heli ja Nelson Laaksonen muistelevat menneitä

Fiskarsin lähihistoria -sarjan uusimmassa jaksossa tapaamme Laaksosen perheen. Pääsemme seuraamaan äiti-Iiriksen vaiheita hänen ruukkiin muuttonsa jälkeen. Mäntymäeltä alkanut tarina kulkee eri vaiheiden kautta Degersjön rannalla olevalle saunalle, kylän sosiaaliseen keskukseen.

1970-luvulla syntyneiden Sarin ja Helin matkassa kuljemme silloisten lasten ja nuorten harrastuksissa ja elämässä. Nyt kerrotaan sekin, mitä ei kotona vanhemmille paljastettu.

Nelson tuo mukaan nykynuoren näkökulman Fiskarsin elämään. Suvi Heino

Ohjelma taltioitiin Pohjan kirjaston tiloissa 23.2.2024. 

Fiskarsin lähihistoria: Satu Tamminen

Teollinen muotoilija, keraamikko Satu Tamminen on Fiskarsin taiteilijoiden, muotoilijoiden ja käsityöläisten osuuskunnan perustajajäsen. Hän oli ensimmäinen, joka ehdotti osuuskuntaa näyttelytoiminnan järjestäytymiseksi.

Pääkaupunkielämä ja Kaapelitehtaan hulppeat, toimivat työtilat vaihtuvat Fiskarsin ruukkiin, kun Satu miehensä, muotoilija Olli Tammisen kanssa halusivat muutosta. Kylillä asui jo monta kollegaa ja ystävää ja lisäkontakteja syntyi nopeasti, muun muassa työmatkaliikenne sai uutta sävyä, kun junassa mentiin porukalla muiden pendelöijien kanssa.

Työtila järjestyi Museonrinteeltä, missä Satu ja Olli myös asuivat ensi alkuun. Kyläläiset huomasivat uudet asukkaat, ja raiteilla pohdittiin Sadun uskaliasta tapaa uida ihan kotirannassa – kunpa ei koski imaisisi mennessään. Huolta aiheutti myös se, kun Ollin työmatkojen aikana rouva asui yksin talossa, jossa tiettävästi liikkui valkokaapuinen haamu. Muisteloissa vilahtaa kyllä toinenkin haamu.

Omaa kotia etsittiin kolmisen vuotta. Mieluisia taloja olisi toki ollut, mutta niistä yksi oli pääluottamusmiehen kesäasunto, toinen pääjohtajan sihteerin kesäasunto ja niin edespäin.

Kahdenkymmenenviiden vuoden osuuskuntalaisena Satu Tammisella on näköalapaikka sekä osuuskunnan että ruukin kehittymiseen. Mikä on erityisen hienoa nykyisessä Onomassa?

Luvassa on myös käytännössä koeteltuja vinkkejä uudelle alueelle kotiutumiseen. Miten voi säilyttää tuoreen tavan katsoa omaa asuinpaikkaansa? Suvi Heino

Fiskarsin taiteilijoiden, muotoilijoiden ja käsityöläisten osuuskunnan ensimmäisen näyttelytyöryhmän jäsenet olivat Soili Arha, Barbro Kulvik, Marketta Miettinen, Taina Pailos ja Satu Tamminen.

Fiskarsin lähihistoria: Maritta Vihanto

Fiskarsin lähihistoria -sarja piipahti Pyynikillä tapaamassa 1970-luvulla ruukista Tampereelle muuttanutta Maritta Vihantoa, os. Eronen.
Maritan isä toimi karjanhoitajana aikana, jolloin lehmiä oli navetassa pitkälti yli sata. Navettarakennus on edelleen Isidorintiellä, mutta mistä mahtoi löytyä kesänavetta? Perheen äiti toimi Konsumissa myyjänä ja hoiti sivutyönään Ilmatieteen laitoksen säähavaintoasemaa. Mitä tähän työhön kuului?

Minkälaiselta kuusivuotiaasta tytöstä tuntui, kun hän ummikkona aloitti ruotsinkielisen päiväkerhon? Miksi uimataitoisetkin lapset osallistuivat uimakouluun? Muutakin ohjelmaa lapsilla oli paljon, muun muassa pari kertaa vuodessa Lukaalilla järjestettävät juhlat.

Miltä ruukin muuttunut ympäristö näyttää, kun sitä vertaa lapsuus- ja nuoruusvuosiin? Mikä tuntuu hyvältä? Mikä tapahtuma parin vuoden takaa sai mielen hämmästyksen valtaan? Suvi Heino

Fiskarsin lähihistoria: Ingmar Lindberg

1990-luvun lopussa Esko Brotherus esitti Fiskars-yhtiön silloiselle varatoimitusjohtaja ja kiinteistöjohtaja Ingmar ”Inko” Lindbergille idean asukkaiden yhteisestä saunasta. Tästä lähti monivuotinen hanke, jonka etenemisestä Kaiken se kestää – Fiskars Kyläseuran historiaa -kirja kertoo seikkaperäisesti.

Vuonna 2019 taltioidussa haastattelussa Lindberg kertaa Kieloniemen saunan alkuvaiheita omasta näkökulmastaan. Miksi hän koki hankkeen niin mielekkäänä, että lupasi yhtiön tulevan vastaan sekä tontilla että rakennushirsillä – joita tarvittiin kaksi erää?

Miten mittava saunahanke vertautuu ruukin muihin pääosin talkoilla toteutettaviin hankkeisiin? Missä sijaitsee ruukin uurnalehto? Miten yhteisölliset hankkeet saadaan toimimaan, mitä riskejä niissä on? Minkälainen on hyvä johtaja? Riittääkö siihen kova halu?

(Haastattelun alussa viitattu kirja on Esko Brotheruksen Aikakone). Suvi Heino

Fiskarsin lähihistoria: Reijo Ståhlberg

Fiskarsissa oli 1950-luvulla yhtiön palkkaama liikunnanohjaaja sekä kaksi urheiluseuraa. Oli selvää, että urheilukenttä oli kovassa käytössä. Yhteistyö seurojen kesken oli mutkatonta, sillä molempien päämäärä oli saada lapset ja nuoret liikkumaan.

Yksi urheilukentällä viihtyvistä lapsista oli Reijo Ståhlberg. Siellä hän kokeili monia lajeja, kunnes into kuulaan syttyi koululaiskilpailuissa 9-vuotiaana. Vuosien mittaan harrastus muuttui urheilu-uraksi, johon mahtui kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja, mukana oli parit olympialaisetkin.

Edelleen Ståhlbergillä on voimassa oleva kuulantyönnön Suomen ennätys, on ollut jo liki 40 vuotta. Joko ennätystuloksen rikkoutuminen on näköpiirissä? Miten siihen päästään? Minkälaista huippu-urheilijan elämä oli? Mikä rooli nykyisen Nikarin toimitiloilla oli Ståhlbergin treenaamisessa?

Kuulantyönnöstä pankinjohtajaksi ja siitä yrittäjäksi. Minkälaisia olivat nämä vuodet, joiden aikana elettiin myös 90-luvun lama? Mistä urheilun antamista opeista oli hyötyä?  

1990-luvun alussa Ståhlberg perheineen palasi kotikonnuille. Miltä Fiskars tuntuu nyt? Ja mihin se on menossa? Suvi Heino

Fiskarsin lähihistoria: Ethel Mattila

Konkakummussa sieni- ja marjametsät sekä uimavedet ovat miltei osa pihapiiriä. Täällä pitkän uran Fiskarin koulun opettajana ja rehtorina tehnyt Ethel Mattila viettää eläkepäiviään. Takana on liki 40 vuotta työtä ja elämää ruukissa. Mikä on hänen reittinsä Itä-Uudeltamaalta Fiskariin?
Muistellaan myös 1990-luvun koulumaailman trendejä? Miten opettaja syväsukeltaa?
Miltä nykypäivän ruukki tuntuu, mihin se on menossa? Suvi Heino

Fiskarsin lähihistoria: Jukka Hautaviita

1980-luvulla Fiskarsin ruukki oli kovin erilainen kuin tänään. Oli useampi ruokakauppa, posti, pankki, kemikalio ja muita asukkaiden elämää helpottavia palveluja. Ruukin baarissa ja paikallisissa ravintoloissa tavattiin muita kyläläisiä, jolloin tapahtumat, politiikka ja muut asiat puitiin selviksi.

Vuosikymmenen puolivälissä työn perässä ruukkiin muuttanut Jukka Hautaviita  neuvoi Info-pisteessä matkailijoita ja edisti  paikallisten käsityöläisten ja taiteilijoiden sekä Fiskarsin tuotteiden myyntiä. Infon jälkeen Hautaviita toimi opettajana ja rehtorina Pohjassa, ja Raaseporin kaupungin ensimmäisenä suomenkielisen opetuksen päällikkönä eläkkeelle jäämiseen asti.

Haastattelussa Hautaviita kertoo muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Mitkä asiat olivat paremmin ennen? Mitä riskejä nykyisessä ruukissa on? Hän kommentoi myös ajoittain keskusteluketjuja, joissa eri viiteryhmien edustajat ottavat kärkevästikin kantaa erilaisiin uudistuksiin. Suvi Heino

Haastattelussa Kari Melander

Kaikkien aikojen ensimmäiset suunnistuksen MM-kisat käytiin Fiskarsissa 1.–2. lokakuuta
1966. Kisoissa koululaisilla oli tärkeä rooli, olihan katsomossa myös
tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Hänelle oli varta vasten tehty ikioma
valtaistuin, mutta mitä mahtoi UKK siitä tuumia?

Nuoriso ei noihin aikoihin riehunut eikä tehnyt pahojaan, mitä nyt Fiskarsin
Metron alueella uhmasivat hyvää tuuria tai ottivat selvää dynamiitin
käyttömahdollisuuksista.

Pitkän linjan fiskarilainen Kari Melander kertoo lapsen ja nuoren elämästä
1950–1970 -lukujen ruukissa. Mitä vapaa-aikoina tehtiin, minkälaisia
työpaikkoja oli tarjolla ja paljon muuta asiaa yli kuudenkymmenen vuoden
ajalta. Lopussa Kari muistelee Fiskarsin eri saunoja. Tästä aiheesta kerrotaan
lisää pian ilmestyvässä Kaiken se kestää – Fiskars Kyläseuran historiaa
-kirjassa. Toimittaja Suvi Heino

PS. Kumpi on oikein: Konkakumpu vai Konkkakumpu?

Muistoja: Olli Saarinen

Olli Saarinen aloitti 13-vuotiaana työt Fiskarsin Konepajalla. Siihen mennessä hänelle oli kertynyt jo työkokemusta muualtakin, muun muassa Antskogin Verkatehtaalta. Viimeiset kuusikymmentä vuotta hän on asunut Fiskarsin ruukissa aivan viime päiviin asti.

Ennen tätä kaikkea Olli Saarisen perhe muutti vuonna 1944 Antskogiin, missä isä-Saarista odotti myymälänhoitajan paikka. Muuttomatka sai yllättävän käänteen, kun tien päällä jo ollut perhe kuuli kaupan olevan ilmiliekeissä. Perille tultiin kuitenkin.

Monissa eri luottamustehtävissä toimineena Saarisella on ollut aitiopaikka nähdä ja tarkastella Fiskarsin ruukin vaiheita sen kukoistuksessa ja köyhempien vuosien aikana. Minkälaista oli toimia pääluottamusmiehenä Konepajan lakkauttaessa toimintansa? Mitä kunnanvaltuustossa toimiminen merkitsi vapaa-ajalle?

Olli Saarinen uudessa kodissaan.

Haastateltavana kuvataiteilija Marja-Elina Uusitupa

Helsinkiläistynyt kuvataiteilija Marja-Elina Uusitupa kertoo taiteen kuljettavan häntä entistä enemmän Suomen rajojen ulkopuolelle, tällä hetkellä hän on Pietarissa, elokuussa on vuorossa Siperia, muita kohteita ovat olleet Berliini, Viljandi, Petroskoi…

Miltä Fiskarsin ruukki ja sen osuuskunta näyttävät kun molempiin on tullut hieman etäisyyttä? Suvi Heino

Tarinakierros ruukin raitilla

Fiskarsin ruukissa matkataan tänä kesänä vuoden 1899 tunnelmiin ja kuullaan kiehtovimmat tarinat ruukin historiasta ja elämästä ruukin raitilla kulkien. Tarinakierrosta vetävät paikalliset partiolippukunta Polariksen nuoret aikakauden mukaisissa asuissa. Esiintyjät vaihtuvat viikoittain, tässä koosteessa tarinoivat Linnea Kuusinen ja Max Garner.

Elina Laihon käsikirjoittaman tarinan on ohjannut Anna Luhtasela.