Kati Jukarainen, Eevaliisa Juka: Suuri kepparikirja, Readme.fi, 2020.
”Kirjassa opetetaan tekemään monia erilaisia keppihevosia arabialaisista dartmoorinponeihin. Siitä löytyy myös ohjeet erilaisiinvarusteisiin, esimerkiksi sadeloimeen, näyttelyriimuun ja kärpäshuppuun. Tämä kirja vastaasi odotuksiani täydellisesti.”
”Otin tämän kirjan siksi, että olen vasta lukenut aika samantyyppisiä kirjoja. Luin myös monia kommentteja, joita muut ovat kirjalle antaneet. Monet ovat kehuneet kirjaa ja sanoneet, että kun kirjan kerran aloittaisi, se olisi heti pakko lukea loppuun, ja tämä piti paikkansa ainakin minun kohdallani.”
Teollisuusjätteen hyötykäyttö ei ole uusi oivallus, ruukeissa tätä on tehty jo satojen vuosien ajan. Näin ainakin Fiskarissa, missä raudan valmistuksessa syntyvästä kuonasta on valettu monenlaiseen rakentamiseen kelpaavia ”slagitiiliä”. Murikat muistattavat joltain osin nykyisiä harkkoja, slagitiili on hauras mutta erittäin kantava kappale. Näyttöä näiden katu-uskottavuudesta myös isommassa rakentamisessa tarjoaa Fiskarin keskustan yksi maamerkki, yli satavuotias makasiini.
Ainetta on hyödynnetty myös vähemmän näkyvästi parantamaan maaperän kantavuutta ainakin teitten alla. Ruukin historiaa tunteva Reijo Arfman kertoo kuonan käytöstä ja käyttökelpoisuudesta ennen ja nyt. Toimittaja Heikki Jaakkola
Hilkka Oksasesta tuli antskogilainen 1930-luvulla, jolloin hän muutti Verkatehtaalla työt aloittaneen miesystävänsä, sittemmin puolisonsa Kalle Munterin luo. Leppävirralla vuonna 1916 syntynyt Hilkka lähti työn perässä maailmalle jo 13-vuotiaana. Työpaikka oli Helsingin Kalliossa ja työnä lapsenhoito. Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin hänellä oli muutama tunti vapaata, muuten työaika oli jatkuva. Lapsenpiian hommat vaihtuivat muun muassa ruokalan moninaisiin töihin, jolloin vapaata oli vaikka lentolehtisten jakoon – kunhan osasi vältellä ratsupoliiseja. Antskogissa Hilkka ja Kalle perustivat perheen ja molemmat työskentelivät Verkatehtaalla sen konkurssiin asti. Politiikka oli HIlkalle tärkeää ja hän seisoi puoluekantansa takana aina. Hilkka oli myös innokas selvittämään oikeustieteellisiä asioita, liekö hän antanut lapsenlapselleen Marja Saleniukselle kipinän omaan ammatinvalintaansa? Hienoa ajankuvaa ja tapahtumakuvausta sekä Helsingistä että Antskogista. Mahtuupa mukaan myös minkkitarhausta. Haastattelu on tehty 7.2.1993. Hilkka Munterin lisäksi paikalla on Leena Ruusunen. Haastattelijan nimi ei valitettavasti ole tiedossa.
Olli Saarinen aloitti 13-vuotiaana työt Fiskarsin Konepajalla. Siihen mennessä hänelle oli kertynyt jo työkokemusta muualtakin, muun muassa Antskogin Verkatehtaalta. Viimeiset kuusikymmentä vuotta hän on asunut Fiskarsin ruukissa aivan viime päiviin asti.
Ennen tätä kaikkea Olli Saarisen perhe muutti vuonna 1944 Antskogiin, missä isä-Saarista odotti myymälänhoitajan paikka. Muuttomatka sai yllättävän käänteen, kun tien päällä jo ollut perhe kuuli kaupan olevan ilmiliekeissä. Perille tultiin kuitenkin.
Monissa eri luottamustehtävissä toimineena Saarisella on ollut aitiopaikka nähdä ja tarkastella Fiskarsin ruukin vaiheita sen kukoistuksessa ja köyhempien vuosien aikana. Minkälaista oli toimia pääluottamusmiehenä Konepajan lakkauttaessa toimintansa? Mitä kunnanvaltuustossa toimiminen merkitsi vapaa-ajalle?
Radiofiskarsin Antskogin aluetoimituksen tämänkertaisena aiheena on maailmallakin aikoinaan tunnettu Verkatehdas, jonka filttejä ja peitteitä näkee vanhoissa kotimaisissa elokuvissa, ja jonka laadukasta liituraitakangasta Englannin herrat hakivat pukuihinsa?
Minkälaista elämä oli tehtaan toimiessa? Miten lastenhoito oli järjestetty, kun monissa perheissä molemmat vanhemmat kävivät töissä. Miten vuoden 1959 konkurssi vaikutti Antskogin elämään? Jutussa kuullaan myös Antskogin ja Fiskarsin poikien erikoisesta yhteisestä bisneksestä.
Mukana muisteloissa ovat Tauno Johansson, Eija Kallio, Olli Saarinen, Raimo Saarinen, Ismo Sjöblom sekä Kirsti Wilde. Haastattelijana toimii Marja Salenius.
River Keepers Oy kunnostaa Fiskarsinjokea taimenille sopivaksi lisääntymisympäristöksi. Le Tho Thuy Khuong kertoo, että tavoitteena on kalastusta kestävä vahva meritaimenkanta. Poikasten istutusta on tehty jo seitsemän vuotta, nyt mereltä nouseville kaloille rakennetaan myös kutusorakoita. Pohdinnassa on samalla kalaportaitten rakentaminen kahteen ensimmäiseen putoukseen. Näiden toteutuessa kutemaan nouseville kaloille avautuisi pääsy myös Rislajokeen. Vanhassa teollisuusympäristössä kunnostuksessa on kuitenkin edettävä varovasti. Joen pohjaa ei haluta myllätä niin, että tänne kerrostuneet haitalliset aineet vapautuvat ympäristöön. Toimittaja Heikki Jaakkola