Jouluaikana kodin ja perheen merkitys korostuu. Haluamme hiljentyä viettämään aikaa niiden kanssa, jotka meille eniten merkitsevät paikassa, joka on meille kaikkein tärkein, kotonamme. Koti on paikka, jonka ympärille olemme rakentaneet elämämme. Se on se paikka, jossa kasvatamme lapsiamme, mieluiten mahdollisimman turvallisessa ja viihtyisässä ympäristössä. Se on paikka johon juurrumme, siitä tulee osa identiteettiämme.

Kulunut vuosi on ollut monille Raaseporiin kuuluvien ruukkien, Fiskarsin ja Billnäsin, asukkaille raskas. Olemme joutuneet puolustamaan kotejamme, joissa meillä piti olla lain suojaama oikeus asua vuosikausia eteenpäin. Oma isoisäni, joka asui ruukkien lähistöllä, kaatui sodassa, jotta hänen jälkeläisensä voisivat asua maassa, jossa heidän kotiensa rauha olisi turvattu. Mitä hän ajattelisi, jos tietäisi, että meitä ajetaan kodeistamme ja joudumme käymään uutta, henkistä talvisotaa kaupungin jo valtakunnallisesti heikoksi tunnettua hallintoa vastaan? Vuoden vaihtuessa valta kaupungissa osin vaihtuu, mutta sitä korkeimmalla keikkuvaa, vallan kahvaan takertunutta osaa ajateltaessa tuntuu samalta, kuin silloin kun George W. valittiin uudelleen, älymystön kauhuksi, Yhdysvaltojen presidentiksi.

Kaupunginjohtaja on kuuluisassa 60-vuotishaastattelussaan ja sitä ennen useissa radiohaastatteluissa antanut tarkan kuvauksen siitä, millaisia henkilöitä Raaseporiin halutaan. Raaseporin hallinnon silmiin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tämä terveen yhteiskunnan tai inhimillisyyden kanssa jyrkässä ristiriidassa oleva kuva on piirtynyt jo kauan ennen Ruukkiasuntojen kauppaa.

Henkisellä pääomalla, taiteen ja käsityöläisyyden tai akateemisen oppineisuuden arvostuksella ei ole sijaa näissä kriteereissä – ainoa taiteilija, joka kaupungintalolla ylipäätään tunnetaan, taitaa olla aikaa sitten edesmennyt ja omana aikanaan aliarvostettu Schjerfbeck.

Kaikkein omituisimmalta tuntuu kuitenkin kaupungin johdon lapsiin kohdistuva piittaamattomuus. Lapset nähdään pelkkänä menoeränä; heidän päivähoitonsa, koulunsa ja terveydenhuoltonsa maksaa. Huonovointisessa yhteiskunnassa myös lastensuojelu tulee kalliiksi. Etenkin vähävaraiset, mutta oikeastaan kaikki lapsiperheet saisivat mieluiten etsiytyä muihin kuntiin. Jäljelle jäävistäkin on riesaa, mutta tehdään mitä voi: lomautetaan opettajia, suljetaan kouluja tai ainakin yritetään sitä säännöllisin väliajoin, jätetään lapset ilman jouluruokaa ja suljetaan terveyskeskuksia. Niin ja Ruukkiasuntojen tyhjentyessä ainakin Fiskarsin ruukista saadaan ulos samoin tein kymmenittäin alueen vähemmistökieltä puhuvia lapsia, hurraa!

Mutta mitäpä jos se suurin rikkaus onkin näissä kaikkein pienimmissä, kaikkein vähäisimmissä? Näin jouluaikaan on hyvä palauttaa mieleen, miten se kuningas, jota koko kristikunta tunnustaa, tuli maailmaan. Aika heikolta näytti tuokin perhe raaseporilaisen pisteytyksen valossa: mies köyhä puuseppä, nainen raskaana jonkun toisen lapsesta, potentiaalinen yksinhuoltaja ja sosiaalisen avun tarvitsija siis. Olisivat yhtä hyvin voineet olla ruukkiasukkaita. Tuo nainen piti ajaa synnyttämään härkätalliin, sillä muut paikat oli jo varattu hotellikäyttöön, vähän niin kuin täälläkin. Näihin olosuhteisiin syntyi se maailman valtias, jota tänäkin jouluna olemme juhlineet.

Olisiko tässä ajattelemisen aihetta? Hyvää jatkoa ja viisaampaa uutta vuotta.